Stipendit
Explorius jakaa stipendejä lukuvuodelle 2013/14. Haettavissa on kolme lukukausistipendiä, jotka ovat jokainen 500 EUR suuruudeltaan.
Stipendit jaetaan oppilaan koulumenestyksen, persoonallisuuden ja muiden ansioiden perusteella. Exploriuksen raati päättää keille stipendit myönnetään eikä päätöksistä voi valittaa.
Näin haet stipendiä
Kirjoita kirje itsestäsi, jossa kerrot kuka olet ja miksi haluat lähteä vaihto-oppilaaksi sekä miten oletat vaihto-oppilasvuoden vaikuttavan elämääsi. Me haluamme saada selkeän kuvan sinusta, joten kerro myös perheestäsi, harrastuksistasi ja tulevaisuuden suunnitelmistasi.
Laita mukaan viimeisin todistuksesi. Jotta voit hakea stipendiä lukuvuodelle 2013/14, tulee sinun lähettää täydellinen vaihto-oppilashakemuksesi meille viimeistään 31.1.2013.
Good luck!
Stipendiaatit vuonna 2012

- Kiitos stipendistä!
- Odotan jo innolla heinäkuuta, milloin pääsen vihdoinkin näkemään millaista maailman toisella puolen Australiassa on! Toivon että vaihtarivuoden jälkeen tunnen maan tavat ja kulttuurin. Englantini on vahva muutaman vuoden kansainvälisessä koulussa opiskelun takia, mutta australialainen aksentti olisi hauska oppia. Päätoiveeni on kuitenkin se, että tutustun uusiin ihmisiin ja saan uusia ystäviä maailman toiselta puolen. Vaihtarivuoden kaltaista kokemusta on vaikea saada muualta, ja nimenomaan vuoden vaikeudet ja niistä (toivottavasti! ) yli pääseminen tekevät vuodesta erityisen. Toivon että vuoden jälkeen olen vahvempi ja rohkeampi ja totta kai itsenäisempi. Itseni voittaminen voisi olla myös hyvä tavoite vuodelle; tapahtuuko se sitten matikassa pärjäten vai esimerkiksi oppimalla surffaamaan on mahdotonta sanoa.
- Tulevaisuuden kannalta vuodesta Australiassa tulee luultavasti olemaan paljon hyötyä. Maailma pienenee silmissäni vuoden aikana aika paljon, eikä ulkomailla työskentely ole ehkä enää niin suuri askel. Toivon, että ulkomailla asuminen helpottaisi myös opiskelua, tai ainakin toisi uusia näkökulmia ajatteluun. Luultavasti tärkeimpiä asioita mitä minulle vuodesta käteen jää ovat kuitenkin unohtumattomat kokemukset ja monien vuosien päähän säilyvät ystävyyssuhteet.
Petra Huttunen – Australia 2012-2013

- Olen tiennyt jo pienestä tytöstä lähtien, että haluan tulevaisuudessa asua ja työskennellä ulkomailla. Jotenkin se on aina ollut niin itsestään selvää, että maailmaa täytyy nähdä enkä halua pysyä samassa paikassa koko elämääni. Jossakin vaiheessa ylä-asteella kirkastui, että vaihto-oppilaana pääsisin maailmalle jo nuorena toteuttamaan unelmiani ja oppisin varmasti monia hyödyllisiä asioita myöhempää elämää varten kuten vahvan kielitaidon. Olen aina pitänyt vieraiden kielten opiskelusta ja aina mahdollisuuden tullen olenkin ottanut koulussa uuden kielen opiskeltavaksi. Senpä takia minulle ei ollut ollenkaan itsestään selvää, että minkä kielen haluan oppia kunnolla. Kyllä se englanti vaan lopulta kuitenkin tuntui oikealta ratkaisulta.
- Odotan kovasti, että pääsen näkemään erilaista elämää ja tutustumaan ihmisiin eri puolelta maailmaa. Haluan saada uusia ystäviä, käydä koulua ulkomailla ja tuntea kuuluvani joukkoon. Tuntemattomaan sukeltaminen on vaan niin houkutteleva ajatus. En tiedä yhtään mitä elämä tuo tullessaan, mutta olen innokas ottamaan selvää. Kun palaan vaihtovuoteni jälkeen kotiin reppu täynnä unohtumattomia muistoja ja kokemuksia, en varmasti enää koskaan tule katsomaan maailmaa samalla tavalla kuin ennen lähtöäni. Olen takuulla oppinut maailmasta ja itsestäni niin paljon kaikkea, mitä en ilman vaihtoon lähtöä koskaan olisi oppinut. Vuosi yksin maailmalla tulee varmasti olemaan kasvattava ja mullistava kokemus nuorelle ihmiselle.
- Uskon, että vaihto-oppilasvuoteni tulee vaikuttamaan elämääni vahvasti. Ulkomailla vietetty aika kansainvälistää ja antaa varmasti uutta näkökulmaa maailmaan ja elämääni. Pääsen kokemaan ikimuistoisia asioita, joita en koskaan olisi päässyt kokemaan ilman vuottani Yhdysvalloissa. Vuoden aikana oppimastani vahvasta englanninkielen taidosta on takuulla hyötyä tulevaisuudessa häämöttävällä työurallani.
Anne-Katarina Virolainen – Yhdysvallat 2012-2013

- Vaihtovuoteni suuntana on sateinen ja vihreä Irlanti. Vaihtoon haluan lähteä siksi, että arvostan ulkomailla opiskelua ja vieraiden kielten taitoa. Tahdonkin oppia puhumaan englantia entistä sujuvammin; puhuminen on joskus haastavaa, jos muut puhuvat englantia äidinkielenään.
- Irlannin valitsin siksi, että olen pitkään ollut kiinnostunut kyseisen maan kulttuurista. Tutustuin siihen ensikerran kelttimusiikin kautta. Sen jälkeen olen lukenut paljon Irlannin historiasta ja nykykulttuurista. En malta odottaa pääseväni todella tutustumaan maahan ja ihmisiin paikan päällä.
- Vaihtovuoden jälkeen kynnys lähteä yliopistoon ulkomaille on luultavasti matalampi ja työelämässäkin sujuva englanti on varmasti hyödyllinen. Kiinnostus muihin kulttuureihin kasvaa varmasti, kun huomaa osaavansa toimia muuallakin kuin kotimaassa. Vaihtomaan tapoihin sopeutumisen jälkeen voi kiinnostaa kokeilla, pystyisikö sopeutumaan uuteen kulttuuriin kauempanakin.
Emmi Kranz - Irlanti 2012-2013











