Päivä vaihto-oppilaana USA:ssa
Päiväsi on todennäköisemmin täynnä erilaisia aktiviteetteja. Se, mitä tulet harrastamaan, riippuu omista mielenkiinnon kohteistasi sekä siitä, missä päin USA:ta asut. Joka tapauksessa sinulla tulee olemaan paljon vaihtoehtoja. Isäntäperheesi äiti saattaa viedä sinut katsomaan uuden koulusi peliä heti ensimmäisenä viikonloppuna. Eikä se johdu siitä, että hänen oma lapsensa pelaisi joukkueessa, vaan yhtä lailla koska naapurin lapset ovat joukkueessa. Tämä on myös tapa viettää aikaa, eikä mene kauaa, kun sinä olet jo osa tätä kaikkea.
Koulun jälkeen voi olla harjoituksia tai kavereiden kanssa hengailua! Harjoituksilla tarkoitetaan kaikkea mahdollista, koulun urheilujoukkueen harjoituksista bändin, kuoron tai koulun musikaalityöryhmän harjoituksiin. Tai vaihtoehtoisesti osallistut koulun vuosikirjan tekemiseen, oppilaskunnan toimintaan tai mitä tahansa mitä oletkin valinnut tehdä. Koulu USA:ssa todellakin ottaa oppilaansa mukaan toimintaan. Opettajat ovat tekemisissä kaikkien oppilaiden kanssa, monet valmentavat koulun joukkueita koulupäivän jälkeen. Koulun henki ja värit tempaavat mukaansa! Tulet pian huomaamaan, että tämä kaikki on osa jokapäiväistä elämääsi vaihto-oppilaana Amerikassa.
Kuten täällä Suomessa kaikki perheet ovat erilaisia,joista jokaisella on omat tapansa ja perinteensä. On mahdotonta sanoa, että kaikki perheet syövät päivällistä juuri tiettyyn aikaan, että koko perhe on paikalla päivällispöydässä, tai että he syövät tietyntyyppistä ruokaa. On myös kaukaa haettua väittää, että kaikki amerikkalaiset syövät pikaruokaa seisaalleen ja sitten istahtavat alas katsomaan televisiota. Tämä on yksi monista ennakkoluuloista amerikkalaisia kohtaan. Lähdettyäsi vaihto-oppilaaksi USA:han tulet pian huomaamaan etteivät monet ennakkoluuloista pidä paikkaansa.
Amerikkalaiset ovat ylipäätään vaivattomia ja heidän kanssaan on helppo tulla toimeen. Tulet tuntemaan itsesi osaksi kokonaista yhteisöä, et pelkästään osaksi perhettäsi. Ota kaikki irti vuodestasi vaihto-oppilaana: kokeile monia erilaisia juttuja, tapaa kivoja ihmisiä, hanki itsellesi elämän mittaisia kokemuksia ja elämyksiä. Tällaiseen sijoitukseen et tule pettymään!









