Jarkon kertomus Tansaniasta
Saavuttuamme Tansanian maankamaralle eteemme levittäytyi melko tasainen seutu, jossa muutamat kaukaiset vuoret ja kukkulat rikkoivat horisontin suoran viivan. Ilma tuntui kuivalta sieraimissa ja ajoittaiset tuulenpuuskat pölyttivät Afrikan punertavaa hiekkaa ympäriinsä. Olimme kaukana kotoa. Viimeistään näky pystyssä töröttävistä keltaiseksi kuihtuneista maissiviljelmistä sekä ruohikosta antoi selvän viestin siitä, että sade ei vieraile näillä seuduilla liian usein. Samalla oli helppoa ymmärtää se, kuinka paljon paikallisen väestön elämä oli luonnonvalon ja -sateen varassa.
Tansaniassa viljely ja elämä pyörii kahden eri kauden ympärillä, sade- ja kuivakauden. Vuoden aikana luonto tarjoaa kaksi sadekautta, jonka voimin väestö saa viljansa viljeltyä. Kuivakauden saapuessa luonto on sananmukaisesti kuivaa. Sadekauden voimin ympäristö taas puhkeaa vihreään väriinsä ja maa paikallisten ihmisten kertomana näyttää ikään kuin eri maalta. Vaihtelevuus on varmaankin verrattavissa Suomen eroon kesällä ja talvella. Tänä vuonna oli käynyt niin, että Itä-Afrikkaa oli kohdannut poikkeuksellinen kuivuus, jonka vuoksi sadosta oli paljon kuollut pystyyn.
Valtaosa Tansaniaan saapuvasta turisteista matkustaa maahan safarin vuoksi. Arusha oli kaupunki, josta moni turisti aloittaa oman safarimatkansa. Ei siis liene yllätys, että täällä turistit olivat paikalliselle väestölle rahanansaitsemisenmahdollisuus. Kaduilla kohtasi tuon tuostakin voimakkaasti afrikkalaisella aksentilla englannin kieltä puhuvaa väkeä, jotka yrittivät myydä paitoja, maalauksia, kankaita, koruja, lakkeja tai mitä vain muuta, joka olisi turisteille kelvannut. Kerjääminen ei ollut mitenkään tavatonta. Arushassa emme kuitenkaan viettäneet juuri aikaa, joten kaupunki sinällään jäi vähemmälle huomiolle.
Arushan jälkeen vietimme suurimman osan Tansania-ajastamme kaupungissa nimeltä Nzega. Matka tänne oli suunnilleen 450 km pitkä, mutta ajallisesti tuon välin kulkemiseen autolla kesti reilu 10 tuntia. Matkan alussa ja lopussa tie oli yllättävänkin hyvää. Matkalla ohitimme useita tietyömaita, joissa kiinalaisten insinöörien johtamat tienrakennusprojektit tähtäsivät tieliikenteen parantumiseen Tansanian kamaralla. Saimme matkalla myös kokemuksen siitä, millaista tyypillinen tansanialainen liikenne oli ennen suurempien teiden rakentamista. Pahimmillaan tiet olivat kuoppaisia, mutkittelevia ja afrikkalaisen punaisen maa-aineksen peittämää, jossa tomupilvet leijuivat edessä kulkevien liikenneajoneuvojen pöllyyttäminä. Liikenne sinällään oli vähäisempää verrattuna länsimaalaisiin maihin jo pelkästään henkilöautojen vähyyden vuoksi. Kylissä ja kaupungeissa liikenne tuntui suoranaisen kaoottiselta, sillä polkupyörillä ajeltiin pitkin autoteitä. Autot taas saattoivat ajaa 50 km tunnissa samalla tiellä, mutta jollakin kummallisella tavalla yhteentörmäyksiä emme kertaakaan liikenteessä nähneet.
Nzega oli mielenkiintoinen matkailukohde, sillä täällä turismi ei ollut mitenkään yleistä. Välillä tuntui jopa siltä, että me olimme suurempi nähtävyys paikalliselle väelle kuin itse kaupunki oli meille. Majoituimme paikkaan, jossa uima-altaan ja lämpimän veden lisäksi meille oli tarjolla sellainenkin ylellisyys kuin suomalainen puulämmitteinen sauna. Aivan huippua!
Vierailumme Nzegassa piti sisällään useamman vierailun paikallisiin yläkouluihin. Näitä vierailuja teimme kolmena eri päivänä. Kouluissa oli jotain yhteistä, mutta myös eroavaisuuksia. Yhdistävinä tekijöinä oli samanlaiset vaikeudet tai pikemminkin puutteet. Näistä suurimpana ongelmana oli koulujen rahatilanteet, jotka olivat heikkoja. Kouluissa ei ollut sähköjä saatikka elektroniikkaa. Myös luonnontieteen opetukseen tarvittavat välineistöt loistavat poissaolollaan. Tämä pakottaa eri oppiaineiden opetuksen pelkkään teoreettiseen kehykseen, eikä niitä voida todeta tai todistaa käytännön esimerkkien avulla. Juomavedestä saattoi olla pulaa, koulumatkat ovat joidenkin oppilaiden kohdalla kohtuuttoman pitkiä (jopa 1,5 h yhteen suuntaan) ja kirjat eivät ole mitenkään yleisiä edes koulun kirjastossa. Opetusmateriaalien lisäksi puutetta oli usein myös opettajista. Kaikkiin oppiaineisiin ei välttämättä ollut opettajaa koulussa ollenkaan, jolloin asioiden oppiminen jäi täysin oppilaiden omien hartioiden varaan. Yläkoulun läpi pääsemiseen vaadittavissa kokeissa saattoikin toisinaan olla huonot ennusteet.
Kouluilla oli toki eroavaisuuksiakin. Suurimmaksi osaksi tämä näkyi erilaisissa tavoissa organisoida koulun toimintaa. Toisissa kouluissa asiat näyttivät pyörivän yhdessä tekemisen kautta, toisinaan hallinnolliset asiat olivat hyvinkin tarkasti organisoitu ja kategorisoitu. Tansanialaiset oppilaat olivat kuitenkin iloista ja elämäänsä myönteisesti suhtautuvia nuoria, joilla oli luja motivaatio oppia.
Koulut eivät olleet ainoita paikkoja, joissa tutustuimme tansanialaiseen väestöön ja heidän elämäänsä. Vierailimme myös eri perheissä, joissa heidän tapansa ja elämänsä tulivat tutuiksi. Näin länsimaalaisen hyvinvoinnin keskellä eläneelle henkilölle oli hämmentävää havaita se, kuinka iloista, rehellistä ja ystävällistä tämä köyhän kansan väki todellakin oli. Yhdessä tekeminen oli oleellinen osa yksilöiden selviytymistä, sillä kaikki päivittäiset askareet tehtiin lihastyönä. Tiskikoneet, pyykinpesukoneet, traktorit, vesihanat ja hellat loistivat poissaolollaan. Köyhät perheet elivät osittain omavaraistalouksissa. Ruokaa saatiin osittain omista viljelyksistä ja lihaa kotieläimistä. Toiset ravinnonlähteet jouduttiin ostamaan. Miesten ja naisten askareilla oli perheissä selvä ero. Naiset vastasivat perheen lapsien hoidosta, ruoanlaitosta ja vaatteiden valmistuksesta. Miehet hoitivat taas viljelyn, karjanhoidon sekä niiden mahdollisen teurastuksen.
Matka Tansaniaan tarjosi minulle loistavan tilaisuuden nähdä varsin toisenlaista elämää ja kulttuuria. On helppoa pitää montaa meille tarjolla olevaa asiaa itsestäänselvyytenä, kuten sähköä, omaa autoa tai vaikkapa lämmintä vettä. Nämä ovat asioita, joita ei aina osaa arvostaa ennen kuin ne menettää. Pyrin jatkossa hyödyntämään Tansaniassa opittuja asioita ja kokemuksia omassa opettajan työssäni.
Jarkko Hirviniemi
